Minun pitää huomenna ajaa autolla 120 km, että pääsen kotiin koirien kanssa. Autolla ajaminen on kivaa silloin kun ajaa harvoin. Kun ajaa päivittäin, tekee mieli potkia auto ruttuun ja kävellä samalla soittaen vakuutusyhtiölle että auto on potkittu ruttuun. Nykyisessä autossani on sentään cd-soitin, mutta sekin lakkaa toimimasta kunnolla, kun auto on sen mielestä liian lämmin.
Pitkään aikaan ei ole tullut mitään uutta, supermakeaa keksintöä liikkua. Tai no okei, kickbike. Mutta en ole potkimassa itseäni 120 km:n matkaa. En ole edes kokeillut kickbikea, se on vain makean näköinen.
Mutta niin. Missä ovat scifi-kirjailijoiden kuvailemat leijuvat autot? Tai erinäisissä putkissa itsekseen kulkevat taksit? Ois niin päheetä hypätä kulkuvälineeseen, jonka takapenkillä vois chillailla alhaalla aukevia maisemia katsellen eikä tarttis pelätä loskasäässä motarilla, että ajaa itsensä ja koirat hengiltä kun hetken verran ei purista rattia kuoristuksenomaisesti.
Junissa on kiva istua. Varsinkin kun niissä saa istua oletettua aikaa pitempään, ja samalla hinnalla! Mutta junalla kulkeminen on kallista, eikä sillä pääse kaikkialle. Pitkänmatkan bussit on jees. Mutta nekin maksaa, eikä niilläkään pääse kovin hyvin kaikkialle.
On huolestuttavaa, miten jämähtänyttä kulkuneuvojen kehitys on. Katsokaa nyt autojakin. Vaikka on (ties kuinka monennetta vuotta) öljykriisi, ne kulkee edelleen suurin osa bensalla. Ja näyttää aika samalta. Ja ainakaan ne eivät todellakaan leiju ilmassa.
Plus että miten me ikinä (jälleen scifi-kirjailijoiden visioita mukaillen) päästään kansoittamaan avaruutta kun ei saada edes kunnollisia scifi-autoja maan päälle?
Ja sivupohdintana: miten ihmeessä suomalainen autoilija selviäisi madonreikä-hyperavaruushyppelystä, kun jo pelkkä talvi yllättää suomalaiset autoilijat joka vuosi? Tulevaisuuden avaruusmatkailijat: älkää hypätkö suomalaisen kyytiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.