Tein tänä vuonna radikaalin päätöksen enkä lähtenyt äiteen helmoihin viettämään joulua. Ei jaksa ajaa tuntikausia sinne tänne, stressata siitä paskooko joku koirista äidin kalliille matoille ja niin edelleen. Olen kovasti perinteisen joulun kannattaja, joten jouluvalmisteluja oli paljon. Tehtävää ruokaa myös. Päätin nyt summata kokemukseni tästä joulusta teille tavallaan pieneksi oppaaksi, jotta joulunne tulee olemaan yhtä onnistunut kuin omani!
Siivous
1. Muuta 1,5 kk ennen joulua ja välttele tavaroiden laittamista paikoilleen, jotta voit joulusiivousta tehdessäsi panikoida siitä mihin tunget esim. kesäkengät ja -takit ja muut härpäkkeet, jotka eivät ole vielä paikoillaan. Tee mahdollisimman paljon "tungen nää nyt vaan jonnekin piiloon"-ratkaisuja, jotta et enää ikinä löydä tavaroitasi.
2. Jätä olkisia koristeita koiran tuunattavaksi. Mikä se sellainen ehjä olkipukki on? Varmista, että koira tuhoaa olkipukkia lampaantaljan päällä niin että saat nyppiä iäisyyden pieniä oljenpätkiä taljasta.
3. Vetkuta uuden mopin ostamista ja kävele kengät jalassa sisällä joulusiivoukseen asti. Luuttua lattiat sitten kolmesti.
Joulukuusen koristelu
1. Hanki joulukuuseen kynttilät ja muita koristeita.
2. Hanki joulukuusi.
3. Ala koristella vuosikausien kokemuksella kuusta. Kun köynnökset ja suurin osa muista koristeista ovat paikallaan, muista kynttilät, jotka olisi pitänyt laittaa ensimmäisenä, niin kuin aina on laitettu. Poista köynnökset, laita kynttilät paikoilleen, koristele kuusi loppuun.
4. Muista tunnin päästä että kuuselle pitää antaa vettäkin.
5. Nauti upeasta kuusesta.
Kinkku
1. Stressaa sitä, että paistat ensimmäistä kertaa kinkkua ja itkeä tirauta jo etukäteen että menee joulu pilalle jos kinkku ei onnistu.
2. Osta iso kinkku ja paistopusseja.
3. Soita äidille ja pyydä äitiä kertomaan miten paistaminen tapahtuu, kirjoita ohje muistiin epämääräisin harakanvarpain ja lauseilla tyyliin "paista kunnes nom".
4. Kinkku uuniin.
5. Muista 1,5 tunnin päästä että paistopussiin piti leikata reikä, josta höyry pääsee pois. Sohi pussiin reikä.
6. Panikoi tarpeettomasti kaikenlaisista asioista kunnes kinkku saavuttaa 75 asteen sisälämpötilan.
7. Ota kinkku uunista, soita äidille että miten kinkkuliemen saa talteen. Ota kinkkuliemi talteen.
8. Ota sinappi ja korppujauhot esille.
9. Soita äidiltä tarkennuksia sinappihunnun tekemiseen.
10. Laita kinkku huntuineen uuniin. Soita äidille ja kysy, että mitäköhän toi "paista kunnes nom" tarkoittaa.
11. Ota kinkku uunista ja soita äidille että hyvää tuli.
12. Soita äidille aina kun joku kehuu kinkkua.
Protip-osuus
- jos vessa on tukossa, ollut jo viikkoja, älä jätä vessan avaamista aatonaaton iltaan. You're gonna have a bad time
- älä keitä riisipuuroa puoli kaksitoista yöllä vaikka kuinka ajattelisit "mä olen helvetti ravintolakokki, kyllä mä nyt yhen riisipuuron tosta noin tekasen".
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Anonyymi sienestäjä kertoo
Näin syksyisin eräs huolestuttava ilmiö nostaa päätään. Vanhat sukupolvet ovat jo tavastaan luopuneet, mutta valitettavasti tämä ilmiö ahmaisee nykyään nuortakin porukkaa mukaansa. Puhun tietenkin sienestämisestä, tuosta jokasyksyisestä aikasyöpöstä. Internethassuttelia sai tämän rankan, koskettavan haastattelun julkaistavaksi. Pian 27-vuotias sienestäjä haluaa pysytellä anonyymina kertoessaan varoittavan tarinansa siitä, kuinka koko elämä alkaa pyöriä sienestämisen ympärillä.
"Se alkoi ihan viattomasti. Tuli käytyä kaverin kanssa neljä vuotta sitten muutaman kerran sienessä. Ihan vaan, että kokeilee millasta se on. Ei mulla ollut aikeitakaan jäädä siihen koukkuun. Olihan sitä lapsena joskus sienestänyt ja tunsin joitakin sieniä. En mä ois arvannut, että siitä se lähtee luisumaan vakavaksi addiktioksi."
Sienestäjä huokaa syvään.
"Jos mä oisin nähny tulevaisuuteen, oisin lopettanu sienestämisen jo aikaisessa vaiheessa. Mutta kai sitä sitten vaan ajatteli, että enhän mä koukkuun jää ja tää pysyy aina ihan hallinnassa. Tänä syksynä mun oli se myönnettävä itselleni: mä olen koukussa sienestämiseen.
Miten addiktiosi näkyy?
"Näin syksyisin se on koko ajan mielessä. Katselee ajellessa metsään ja miettii, että löytyisköhän tuolta kanttarelleja tai suppilovahveroita. Tää on ollu paha syksy ku sieniä on ollu paljon. Kesän puolella alkaa jo katsella sillä silmällä, että onko ekat kanttarellit ois poimittavissa. Koko elämä alkaa pyöriä sienestämisen ympärillä, sitä saattaa sienestää monta tuntia per päivä, jos on hyvät apajat."
Sienestäjä hieroo silmiään. Silmänaluset ovat tummat ja katse on kuin ansaan ajetulla eläimellä.
Näytät melko väsyneeltä.
"Joo. On ollu aika rankkaa. Oon sienestänyt monta päivää putkeen. Sitten kun se ei lopu siihen, että käy metsässä ja tuo sienet kotiin, vaan sitten aletaan putsata sieniä, paistamaan niitä pakastuskuntoon ja tekemään sienikeittoa ja sienipiirakoita... Se on ihan hirveetä. Mitään muuta ei voi harrastaa ku sienestää. Kaikki aikaa menee sieniin."
Kertoisitko tyypillisen sienestyreissusi?
"Noh, sitä lähtee ensin ihan viattomasti 'nopeesti' sieneen. Aikoo kerätä vaan korillisen ja sit viettää loppupäivän kotona perheen kanssa. Sit lähtee metsään ja kävelee ja tuntuu siltä, että eihän täältä mitään löydy. Sitten kun näkee sen ekan suppilovahveroryppään.."
Tässä kohtaa sienestäjän katse lasittuu ja hänen silmäkulmansa alkaa nykiä.
"Siitä se sit alkaa. Joka puolella on suppilovahveroita, tai niinku me addiktit sanotaan, suppiksia. Yhtäkkiä sä näet niitä joka puolella ja huomaat ajautuvas vaan syvemmälle metsään koko ajan. Hetken päästä sulla on kori täynnä suppiksia, mutta sä et tiedä yhtään missä sä olet. Sit ku yrittää tulla takasin, löytää kotiin, sieniä löytyy lisää ja taas sä harhaudut. Ja kun kori on täynnä, sitä tunkee taskut ja kaikki täyteen suppiksia ja kanttarelleja. Lupaa itselleen, että nyt en ota enää yhtään ja silti sitä vaan tunkee taskuihin niitä sieniä. Pahimmillaan tekee niin, et ku pääsee kotiin, tyhjentää korin ja lähtee takas sienestää."
Miten perheesi suhtautuu tähän vakavaan addiktioosi?
"Mä en oikein osaa sanoa, kun en mä näe niitä ikinä kun mä vaan sienestän. Kai se on rankkaa. Ei ne viel oo puuttunu tähän mun touhuun, tykkäävät sen verran paljon sienikeitosta.
Mitä haluisit sanoa niille, jotka eivät vielä sienestä?
"Älkää alottako. Se alkaa niin viattomasti. Kun oppii tunnistaa ja löytämään yhden kolmen tähden sienen, sitä haluaa oppia tunnistamaan toisen ja pian sä reuhot kaikki päivät metsissä kolmen tähden sieniä etsien. Mullekin riitti joskus, että keräs ihan muutaman haaparouskun, mutta nyt kaman pitää olla ihan priimaa, suppiksia, kanttarelleja, kangashaperoita... Älkääkä missään nimessä viekö lapsianne sieneen. Munkin annettiin ymmärtää lapsena, että tää on ihan ok, välillä voi vähän sienestää. Ei se niin mee. Joko sä et oo sienestäjä tai sit sä oot sienestäjä. Välimuotoa ei oo, vaikka joku niin väittäiskin."
Kiitos haastattelusta, anonyymi sienestäjä.
"Kiitos."
Anonyymi sienestäjä nousee, vetää anorakin hupun tiukasti kiinni, nappaa sienikorin vierestään ja laahustaa väsynein askelin kohti lähimetsää hakemaan jälleen oman nautintonsa suppilovahverolöydöistä.
"Se alkoi ihan viattomasti. Tuli käytyä kaverin kanssa neljä vuotta sitten muutaman kerran sienessä. Ihan vaan, että kokeilee millasta se on. Ei mulla ollut aikeitakaan jäädä siihen koukkuun. Olihan sitä lapsena joskus sienestänyt ja tunsin joitakin sieniä. En mä ois arvannut, että siitä se lähtee luisumaan vakavaksi addiktioksi."
Sienestäjä huokaa syvään.
"Jos mä oisin nähny tulevaisuuteen, oisin lopettanu sienestämisen jo aikaisessa vaiheessa. Mutta kai sitä sitten vaan ajatteli, että enhän mä koukkuun jää ja tää pysyy aina ihan hallinnassa. Tänä syksynä mun oli se myönnettävä itselleni: mä olen koukussa sienestämiseen.
Miten addiktiosi näkyy?
"Näin syksyisin se on koko ajan mielessä. Katselee ajellessa metsään ja miettii, että löytyisköhän tuolta kanttarelleja tai suppilovahveroita. Tää on ollu paha syksy ku sieniä on ollu paljon. Kesän puolella alkaa jo katsella sillä silmällä, että onko ekat kanttarellit ois poimittavissa. Koko elämä alkaa pyöriä sienestämisen ympärillä, sitä saattaa sienestää monta tuntia per päivä, jos on hyvät apajat."
Sienestäjä hieroo silmiään. Silmänaluset ovat tummat ja katse on kuin ansaan ajetulla eläimellä.
Näytät melko väsyneeltä.
"Joo. On ollu aika rankkaa. Oon sienestänyt monta päivää putkeen. Sitten kun se ei lopu siihen, että käy metsässä ja tuo sienet kotiin, vaan sitten aletaan putsata sieniä, paistamaan niitä pakastuskuntoon ja tekemään sienikeittoa ja sienipiirakoita... Se on ihan hirveetä. Mitään muuta ei voi harrastaa ku sienestää. Kaikki aikaa menee sieniin."
Kertoisitko tyypillisen sienestyreissusi?
"Noh, sitä lähtee ensin ihan viattomasti 'nopeesti' sieneen. Aikoo kerätä vaan korillisen ja sit viettää loppupäivän kotona perheen kanssa. Sit lähtee metsään ja kävelee ja tuntuu siltä, että eihän täältä mitään löydy. Sitten kun näkee sen ekan suppilovahveroryppään.."
Tässä kohtaa sienestäjän katse lasittuu ja hänen silmäkulmansa alkaa nykiä.
"Siitä se sit alkaa. Joka puolella on suppilovahveroita, tai niinku me addiktit sanotaan, suppiksia. Yhtäkkiä sä näet niitä joka puolella ja huomaat ajautuvas vaan syvemmälle metsään koko ajan. Hetken päästä sulla on kori täynnä suppiksia, mutta sä et tiedä yhtään missä sä olet. Sit ku yrittää tulla takasin, löytää kotiin, sieniä löytyy lisää ja taas sä harhaudut. Ja kun kori on täynnä, sitä tunkee taskut ja kaikki täyteen suppiksia ja kanttarelleja. Lupaa itselleen, että nyt en ota enää yhtään ja silti sitä vaan tunkee taskuihin niitä sieniä. Pahimmillaan tekee niin, et ku pääsee kotiin, tyhjentää korin ja lähtee takas sienestää."
Miten perheesi suhtautuu tähän vakavaan addiktioosi?
"Mä en oikein osaa sanoa, kun en mä näe niitä ikinä kun mä vaan sienestän. Kai se on rankkaa. Ei ne viel oo puuttunu tähän mun touhuun, tykkäävät sen verran paljon sienikeitosta.
Mitä haluisit sanoa niille, jotka eivät vielä sienestä?
"Älkää alottako. Se alkaa niin viattomasti. Kun oppii tunnistaa ja löytämään yhden kolmen tähden sienen, sitä haluaa oppia tunnistamaan toisen ja pian sä reuhot kaikki päivät metsissä kolmen tähden sieniä etsien. Mullekin riitti joskus, että keräs ihan muutaman haaparouskun, mutta nyt kaman pitää olla ihan priimaa, suppiksia, kanttarelleja, kangashaperoita... Älkääkä missään nimessä viekö lapsianne sieneen. Munkin annettiin ymmärtää lapsena, että tää on ihan ok, välillä voi vähän sienestää. Ei se niin mee. Joko sä et oo sienestäjä tai sit sä oot sienestäjä. Välimuotoa ei oo, vaikka joku niin väittäiskin."
Kiitos haastattelusta, anonyymi sienestäjä.
"Kiitos."
Anonyymi sienestäjä nousee, vetää anorakin hupun tiukasti kiinni, nappaa sienikorin vierestään ja laahustaa väsynein askelin kohti lähimetsää hakemaan jälleen oman nautintonsa suppilovahverolöydöistä.
tiistai 18. syyskuuta 2012
Intti tekee miehen
Sivarit on homoja. Totaalikieltäytyjät jotain pasifistihippejä, jotka ei tajua puolustaa isänmaata ryssiltä, kun sota tulee. Armeija tekee pojista miehiä. Asevelvollisuus on oikeastaan kuin oikeus! Pääsee tekemään jotain konkreettista maanpuolustuksellista jee!
Näin se menee - vai meneekö? Näin naisena (joka olisi kovasti halunnut inttiin, mutta totesi luokkakavereiden "ne muijat on siellä vain parrumetsässä ja vittu kun niiden ei tartte ees leikata hiuksia ja mitään ne ei osaa ja akat vittuun mun intistä" kommentteja kuunnellessa että ei helvetti, minä en mene mitään tommosta kuuntelemaan. Toki sitten valitetaan siitä, että kun naisilla ei asevelvollisuutta ole, mutta eihän se miesten mielestä ole ristiriitaista ei.) olen kuunnellut korvat höröllä inttijuttuja. Tai no en nyt oikeastaan korvat höröllä. Ihan normaalissa asennossa ne korvat oli ja kiinnosti tasan niin kauan, kunnes en hukkunut erikoissanastoon.
En ole tuntenut kuitenkaan elämäni aikana kovin montaa miestä, joka innosta hihkuen viettäisi aikaa intissä. Siellä sitä tetsataan pahoilla mielin ja kärvistellään, että juokseeko tyttöystävä vieraissa (kun toki peenis peenis peenistä on pakko saada aina ja kaikki naiset pettää ja on huoria ja varmasti löytyy joku rikkaampi, hyvännäköisempi alfa joka sen yökerhon tanssilattialta nappaa, koska onhan kyseinen intissä tetsaaja omasta mielestään todellinen mister nice guy ja nice guys always finish last, mutta vittu ne naiset on huoria). Vituttaa leikata pikkulapsesta asti kasvatettu, katu-uskottava heviletti. Opiskeluja pitää lykätä eteenpäin.
Lyhyt haastattelu anonyymin intin käyneen miehen kanssa:
"Kerro nyt mikä siellä vitutti."
"Kaikki. Lähinnä vitutti kaikki."
Mutta muutaman vuoden päästä tai vuosikymmenen päästä tai ainakin sivarihomojen seurassa, intti tekeekin sitten pojasta totta tosiaankin miehen. Kyynelsilmin kaljapäissään muistellaan, kuinka nukahti halkopinon päälle tai oppi runkkaamaan niin ettei peitto heilu. Oli se kiva antaa panoksensa maanpuolustukselle, vaikka intin kuntotestien tulokset eivät reserviläisellä välittömästi toistettavissa. Vanha tupakaveri osuu samaan baariin, high five! Vittumainen jätkähän se oli, muttei ainakaan mikään sivarihomo. Yhdessä raahattiin niitä paareja siellä metsässä, otapa tosta jallukola vanhojen aikojen kunniaksi.
Jos satut olemaan sivari, nainen tai muuten vain ei-intinkäynyt, olet täysin avuton siinä vaiheessa, kun Venäjä suuntaa ohjuksensa pientä, sisukasta Suomea kohti. Kurkkusalaatissa metsässä ryömivä reservistä revitty mies on sentään maataan puolustava ÄEÄ.
Näin se menee - vai meneekö? Näin naisena (joka olisi kovasti halunnut inttiin, mutta totesi luokkakavereiden "ne muijat on siellä vain parrumetsässä ja vittu kun niiden ei tartte ees leikata hiuksia ja mitään ne ei osaa ja akat vittuun mun intistä" kommentteja kuunnellessa että ei helvetti, minä en mene mitään tommosta kuuntelemaan. Toki sitten valitetaan siitä, että kun naisilla ei asevelvollisuutta ole, mutta eihän se miesten mielestä ole ristiriitaista ei.) olen kuunnellut korvat höröllä inttijuttuja. Tai no en nyt oikeastaan korvat höröllä. Ihan normaalissa asennossa ne korvat oli ja kiinnosti tasan niin kauan, kunnes en hukkunut erikoissanastoon.
En ole tuntenut kuitenkaan elämäni aikana kovin montaa miestä, joka innosta hihkuen viettäisi aikaa intissä. Siellä sitä tetsataan pahoilla mielin ja kärvistellään, että juokseeko tyttöystävä vieraissa (kun toki peenis peenis peenistä on pakko saada aina ja kaikki naiset pettää ja on huoria ja varmasti löytyy joku rikkaampi, hyvännäköisempi alfa joka sen yökerhon tanssilattialta nappaa, koska onhan kyseinen intissä tetsaaja omasta mielestään todellinen mister nice guy ja nice guys always finish last, mutta vittu ne naiset on huoria). Vituttaa leikata pikkulapsesta asti kasvatettu, katu-uskottava heviletti. Opiskeluja pitää lykätä eteenpäin.
Lyhyt haastattelu anonyymin intin käyneen miehen kanssa:
"Kerro nyt mikä siellä vitutti."
"Kaikki. Lähinnä vitutti kaikki."
Mutta muutaman vuoden päästä tai vuosikymmenen päästä tai ainakin sivarihomojen seurassa, intti tekeekin sitten pojasta totta tosiaankin miehen. Kyynelsilmin kaljapäissään muistellaan, kuinka nukahti halkopinon päälle tai oppi runkkaamaan niin ettei peitto heilu. Oli se kiva antaa panoksensa maanpuolustukselle, vaikka intin kuntotestien tulokset eivät reserviläisellä välittömästi toistettavissa. Vanha tupakaveri osuu samaan baariin, high five! Vittumainen jätkähän se oli, muttei ainakaan mikään sivarihomo. Yhdessä raahattiin niitä paareja siellä metsässä, otapa tosta jallukola vanhojen aikojen kunniaksi.
Jos satut olemaan sivari, nainen tai muuten vain ei-intinkäynyt, olet täysin avuton siinä vaiheessa, kun Venäjä suuntaa ohjuksensa pientä, sisukasta Suomea kohti. Kurkkusalaatissa metsässä ryömivä reservistä revitty mies on sentään maataan puolustava ÄEÄ.
tiistai 7. elokuuta 2012
Kuoleminen kielletty
Keuhkosyöpä tappaa. Kakkostyypin diabetes tappaa. Verenpaine tappaa, tukkeutuneet verisuonet tappavat. Huumeet ja alkoholi tappavat. Vältä näitä kaikkia ja... et kuole?
Kävin eilen miettimään, miten pölöä, megapölöä on varoitella ihmisiä jatkuvasti kaikenlaisesta tappavasta. Älä hanki itsellesi sairauksia! Syö lääkkeitä, jos on joku sairaus! Elä terveellistä elämää! Liiku, syö hyvin!
Mutta kyllähän meidän on johonkin pakko kuolla, eikö? En usko kenenkään elävän ikuisuutta vain välttelemällä erilaisia sairauksia ja epäterveellisiä tapoja. Loppupeleissä mitä järkeä on puffata tervettä elämää jatkuvasti, kun totuus on se, että ME KUOLLAAN JOSKUS KAIKKI.
Mutta eiiiii. Pitää olla koko elämä paineistettuna, että jos teen näin niin MÄ KUOLEN. Jestas sentään!
Faktaa . Jokainen vettä juonut kuolee joskus. Jokainen maratonin juossut kuolee joskus. Että painukaa terveysintoilijat vittuun ja antakaa mun kuolla vaikka alkoholismiin jos musta siltä tuntuu.
Hemmetti.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Tuunaus eli säilytä kaikki romusi
Silloin kun minä olin nuori (kaikki hienot jutut alkaa näin, eikö?) tuunaaminen tarkoitti lähinnä sitä, että nuorehko mieshenkilö ostaa auton ja lisää siihen alle ja päälle kaikenlaista härpäkettä kuten ledejä sinne tänne, spoikkia, maalauttaa kivasti auton ja sitten iskee siihen semmoset poppikset, että naapurikaupungissakin kuullaan kun äidin oma kultsipuppeli Erno-Matti huudattaa Pandoraa tai Dr. Albania heittäessään nakkikiskan ympärillä ns. pillurallia. Missään oikealla tiellä ei sillä kannata ajaa kun maavaraa ei ole ja Erno-Matin palkka ei päätä huimaa kun ei se ikinä valmistunut mihinkään kun oli tärkeämpää se pillurallin ajaminen ja ei ole nyt varaa ostaa uusia osia autoon.
Mutta nykyään tuunaaminen on naisellista hommaa. Tuunataan villatakista tyynyliinaa, vanhasta mekosta hevospehmolelu, lapsien parittomista lapasista ja villasukista kiva matto, peltitölkeistä monitoimikone, vanhasta puukepistä kirjahylly jne. jne.
Ja koska olen yybertrendikäs kierrättäjäihminen, oon tässä ihan messissä. Olen kuitenkin törmännyt muutamaan ongelmaan.
Ensin sitä ostaa inspiraatioksi jonkun kivan kirjan. Tai lainaa kirjastosta. Sitten katsoo että onpas siinä nyt kiva ohje, teenpä sen. Katson tarvikelistaa ja mietin että mistä ihmeestä löydän vanhoja aitanavaimia 10 kpl, jotta voin rakennella hienon naulakon niistä. Ei tommosia löydy mistään! Alan metsästää kirpputorilta aineksia. Mutta kun kaikki on tajunneet, että ihmiset haluaa ostaa ruosteista vanhaa romua, hinnatkin on sen mukaiset. "VANHA HIANO AITAN AVAIN KYMMENEN EUROA." Pidä melkein hapertunut avaimesi saatanan ahne paskiainen, mä meen nyt Vapaa Valintaan ja ostan sieltä uuden naulakon samalla hinnalla. Ja oishan se kiva tehdä matto lapsien parittomista lapasista, mutta kun ei ole lapsia ja kaikilla omilla lapasilla on parit. Helvetti.
Toisekseen se, että nyt kun on sellainen villi tuunausmieliala koko ajan, ei voi heittää mitään pois. Ei mitään! Ja sitten jos jossain on jotain halvalla myynnissä, sitä voi tuunausmielessä ostaa varastoon 20 kpl, kun on vain euron kappale ne. Vanhat vaatteet? Älä helvetissä heitä pois. Kyllä niistä vielä jotain saa aikaiseksi. Itse en edes ompele ikinä ja minulla on kolme banaanilaatikollista erilaisia kankaanpaloja. (Olen tosin vannonut, että ensi talven vietän käsitöitä tehden. Eli istun koneella ja blogaan/facebookaan/nauran hassuille koirakuville/nauran muille hassuille kuville.)
Jokainen nurkka täyttyy tuunattavista tavaroista. Kookosmaitoa sisältänyt peltitölkki? Tiskiin ja kaapin perukoille tuunattavaksi. Vanha repaleinen hiutunut hame? Kankaisiin. Vanha koiran kaulapanta, nahkaa, arvokas, säilöön, tästä tulee vaikka joku koru! Rikkinäiset astiat mosaiikiksi!
Edes paperiroskia ei voi heittää pois, koska niistä voi tehdä käsintehtyä paperia.
Vaihdetaan talollisen verran rikkinäistä ja epämääräistä "kyllä tästä jotain joskus tulee"-tavaraa tuunattavaan autoon ja Pandoran levyyn.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Yöllinen keskustelu
Yön pimeinä tunteina käyty keskustelu.
Minä: Hitto kun on kaikki paikat jumissa ja ahdistaa. Mitäs, Huomisaamun Eriika, jos et vaikka polttais tupakkaa heti aamusta vaan tekisit jotain liikunnallista?
Huomisaamun Eriika: JOOOOO! Mä voin vaikka käydä juoksemassa! Semmonen ihan lyhyt lenkki!
Minä: Joo, vaikka tosta tontinrajalta metsänrajaan, ei ois paha.
Huomisaamun Eriika: Ihan mahtava idea! Oon niin messissä!
Minä: Hienoa!
Huomisaamun Eriika: Siitä vois ottaa vaikka tavan! Et niinku ei sais polttaa aamuröökiä ennen ku on juossu!
Minä: Kuulostaa hyvältä.
Huomisaamun Eriika: Ja sit hei jos en jois heti aamusta kolmea litraa kahvia vaan tekisin semmosen jonkun viherpirtelön!
Minä: Kuulostaa vielä paremmalta, mut ootko varma että jaksat toteuttaa noi?
Huomisaamun Eriika: No tottakai, daa!
Minä: Se on sitten sovittu. Huomenna juoksulenkki ja viherpirtelöä. Hyvää yötä.
Huomisaamun Eriika: Hyvät yöt!
Ja kun heräsin, Huomisaamun Eriikaa ei näkynyt missään. Poltin aamutupakkani, join kolme litraa kahvia ja lähdin shoppailemaan.
Minä: Hitto kun on kaikki paikat jumissa ja ahdistaa. Mitäs, Huomisaamun Eriika, jos et vaikka polttais tupakkaa heti aamusta vaan tekisit jotain liikunnallista?
Huomisaamun Eriika: JOOOOO! Mä voin vaikka käydä juoksemassa! Semmonen ihan lyhyt lenkki!
Minä: Joo, vaikka tosta tontinrajalta metsänrajaan, ei ois paha.
Huomisaamun Eriika: Ihan mahtava idea! Oon niin messissä!
Minä: Hienoa!
Huomisaamun Eriika: Siitä vois ottaa vaikka tavan! Et niinku ei sais polttaa aamuröökiä ennen ku on juossu!
Minä: Kuulostaa hyvältä.
Huomisaamun Eriika: Ja sit hei jos en jois heti aamusta kolmea litraa kahvia vaan tekisin semmosen jonkun viherpirtelön!
Minä: Kuulostaa vielä paremmalta, mut ootko varma että jaksat toteuttaa noi?
Huomisaamun Eriika: No tottakai, daa!
Minä: Se on sitten sovittu. Huomenna juoksulenkki ja viherpirtelöä. Hyvää yötä.
Huomisaamun Eriika: Hyvät yöt!
Ja kun heräsin, Huomisaamun Eriikaa ei näkynyt missään. Poltin aamutupakkani, join kolme litraa kahvia ja lähdin shoppailemaan.
torstai 15. maaliskuuta 2012
Muuttajan parhaat apurit
Minä muutin. Koiratkin muuttivat. Koirat ovat olleet suorastaan hellyyttävän ihania koko muuttoprosessin aikana tarjotessaan innokasta apuaan. Voisi kuvitella, että ne on suorastaan koulutettu tähän!
Ensinnäkin koirien mielestä on hienoa juosta päin/hipoen valtavia pahvilaatikkotorneja. Jos jokin pahvilaatikko kaatuu ja paljastaa sisältönsä, on elintärkeää sortteerata, että oisko siellä jotain syötävää, revittävää tai muuten vain kiinnostavaa. Luonnollisesti myös erinäiset jätesäkit pitää käydä läpi. Itse kun menee sekaisin siitä, mikä jätesäkki on roskia täynnä ja mikä tavaraa täynnä, koirat auttavat levittämällä roskajätesäkit lattialle. Sitten arvotaan päivystävän eläinlääkärin numero tatuoituna tussilla käteen, että olikohan siellä säkissä jotain koiralle vaarallista.
Molemmat koirani pelkäävät imuria. Oikea toimintatapa koirien mielestä on mennä karkuun jatkuvasti sinne minne itse olen menossa imurin kanssa. Esimerkiksi toisessa huoneessa rauhallisesti hengaileminen ei tule missään nimessä kysymykseenkään.
Kun kantaa huonekaluja tai pahvilaatikoita, koirat toimivat työnjohtajina prosessissa. Eli samaan tapaan kuin oikeatkin johtajat, pyörivät jaloissa nuuskien ja hankaloittavat varsinaista työntekoa. Jos olisin saanut euron joka kerta kun olen huutanut "koirat nyt vittu perkele jaloista pois" epätoivoisena, olisin saanut palkattua itselleni palvelijan, joka kantaisi asiat paikoilleen.
Koska kotitaloudelliset puuhat ovat toissijaisia talon asumiskäyttöön saamiseen verrattuna, on hienoa, että koirat tiskaavat kaikki astiani. Tästä johtuen en voi käyttää missään nimessä samaa lautasta montaa kertaa. Yritän asetella niitä esimerkiksi kahden metrin korkeuteen hyllyn päälle, mutta ilmeisesti koirani osaavat levitoida, koska astiat ovat kumman puhtaita asettelusta huolimatta.
Refleksini ovat saaneet hyvää harjoitusta. Heti kun kuulen epämäääräistä rapinaa, massutusta tai järskytystä, huudan "koirat!" ja syöksyn äänen suuntaan ennen kuin edes tajuan niin tekeväni. Joskus huomaan, että koirat ovat olleet seurassani ja esimerkiksi jätesäkki on itsekseen kaatunut ja koirat katsovat minua suurilla silmillään: "mitä sä mami sekoilet?"
Jos haluatte vastaavaa muuttoapua itsellenne, soittakaa 050-KOIRATPOISJALOISTA.
Ensinnäkin koirien mielestä on hienoa juosta päin/hipoen valtavia pahvilaatikkotorneja. Jos jokin pahvilaatikko kaatuu ja paljastaa sisältönsä, on elintärkeää sortteerata, että oisko siellä jotain syötävää, revittävää tai muuten vain kiinnostavaa. Luonnollisesti myös erinäiset jätesäkit pitää käydä läpi. Itse kun menee sekaisin siitä, mikä jätesäkki on roskia täynnä ja mikä tavaraa täynnä, koirat auttavat levittämällä roskajätesäkit lattialle. Sitten arvotaan päivystävän eläinlääkärin numero tatuoituna tussilla käteen, että olikohan siellä säkissä jotain koiralle vaarallista.
Molemmat koirani pelkäävät imuria. Oikea toimintatapa koirien mielestä on mennä karkuun jatkuvasti sinne minne itse olen menossa imurin kanssa. Esimerkiksi toisessa huoneessa rauhallisesti hengaileminen ei tule missään nimessä kysymykseenkään.
Kun kantaa huonekaluja tai pahvilaatikoita, koirat toimivat työnjohtajina prosessissa. Eli samaan tapaan kuin oikeatkin johtajat, pyörivät jaloissa nuuskien ja hankaloittavat varsinaista työntekoa. Jos olisin saanut euron joka kerta kun olen huutanut "koirat nyt vittu perkele jaloista pois" epätoivoisena, olisin saanut palkattua itselleni palvelijan, joka kantaisi asiat paikoilleen.
Koska kotitaloudelliset puuhat ovat toissijaisia talon asumiskäyttöön saamiseen verrattuna, on hienoa, että koirat tiskaavat kaikki astiani. Tästä johtuen en voi käyttää missään nimessä samaa lautasta montaa kertaa. Yritän asetella niitä esimerkiksi kahden metrin korkeuteen hyllyn päälle, mutta ilmeisesti koirani osaavat levitoida, koska astiat ovat kumman puhtaita asettelusta huolimatta.
Refleksini ovat saaneet hyvää harjoitusta. Heti kun kuulen epämäääräistä rapinaa, massutusta tai järskytystä, huudan "koirat!" ja syöksyn äänen suuntaan ennen kuin edes tajuan niin tekeväni. Joskus huomaan, että koirat ovat olleet seurassani ja esimerkiksi jätesäkki on itsekseen kaatunut ja koirat katsovat minua suurilla silmillään: "mitä sä mami sekoilet?"
Jos haluatte vastaavaa muuttoapua itsellenne, soittakaa 050-KOIRATPOISJALOISTA.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Kulkuneuvojen jälkeenjääneisyys
Minun pitää huomenna ajaa autolla 120 km, että pääsen kotiin koirien kanssa. Autolla ajaminen on kivaa silloin kun ajaa harvoin. Kun ajaa päivittäin, tekee mieli potkia auto ruttuun ja kävellä samalla soittaen vakuutusyhtiölle että auto on potkittu ruttuun. Nykyisessä autossani on sentään cd-soitin, mutta sekin lakkaa toimimasta kunnolla, kun auto on sen mielestä liian lämmin.
Pitkään aikaan ei ole tullut mitään uutta, supermakeaa keksintöä liikkua. Tai no okei, kickbike. Mutta en ole potkimassa itseäni 120 km:n matkaa. En ole edes kokeillut kickbikea, se on vain makean näköinen.
Mutta niin. Missä ovat scifi-kirjailijoiden kuvailemat leijuvat autot? Tai erinäisissä putkissa itsekseen kulkevat taksit? Ois niin päheetä hypätä kulkuvälineeseen, jonka takapenkillä vois chillailla alhaalla aukevia maisemia katsellen eikä tarttis pelätä loskasäässä motarilla, että ajaa itsensä ja koirat hengiltä kun hetken verran ei purista rattia kuoristuksenomaisesti.
Junissa on kiva istua. Varsinkin kun niissä saa istua oletettua aikaa pitempään, ja samalla hinnalla! Mutta junalla kulkeminen on kallista, eikä sillä pääse kaikkialle. Pitkänmatkan bussit on jees. Mutta nekin maksaa, eikä niilläkään pääse kovin hyvin kaikkialle.
On huolestuttavaa, miten jämähtänyttä kulkuneuvojen kehitys on. Katsokaa nyt autojakin. Vaikka on (ties kuinka monennetta vuotta) öljykriisi, ne kulkee edelleen suurin osa bensalla. Ja näyttää aika samalta. Ja ainakaan ne eivät todellakaan leiju ilmassa.
Plus että miten me ikinä (jälleen scifi-kirjailijoiden visioita mukaillen) päästään kansoittamaan avaruutta kun ei saada edes kunnollisia scifi-autoja maan päälle?
Ja sivupohdintana: miten ihmeessä suomalainen autoilija selviäisi madonreikä-hyperavaruushyppelystä, kun jo pelkkä talvi yllättää suomalaiset autoilijat joka vuosi? Tulevaisuuden avaruusmatkailijat: älkää hypätkö suomalaisen kyytiin.
Pitkään aikaan ei ole tullut mitään uutta, supermakeaa keksintöä liikkua. Tai no okei, kickbike. Mutta en ole potkimassa itseäni 120 km:n matkaa. En ole edes kokeillut kickbikea, se on vain makean näköinen.
Mutta niin. Missä ovat scifi-kirjailijoiden kuvailemat leijuvat autot? Tai erinäisissä putkissa itsekseen kulkevat taksit? Ois niin päheetä hypätä kulkuvälineeseen, jonka takapenkillä vois chillailla alhaalla aukevia maisemia katsellen eikä tarttis pelätä loskasäässä motarilla, että ajaa itsensä ja koirat hengiltä kun hetken verran ei purista rattia kuoristuksenomaisesti.
Junissa on kiva istua. Varsinkin kun niissä saa istua oletettua aikaa pitempään, ja samalla hinnalla! Mutta junalla kulkeminen on kallista, eikä sillä pääse kaikkialle. Pitkänmatkan bussit on jees. Mutta nekin maksaa, eikä niilläkään pääse kovin hyvin kaikkialle.
On huolestuttavaa, miten jämähtänyttä kulkuneuvojen kehitys on. Katsokaa nyt autojakin. Vaikka on (ties kuinka monennetta vuotta) öljykriisi, ne kulkee edelleen suurin osa bensalla. Ja näyttää aika samalta. Ja ainakaan ne eivät todellakaan leiju ilmassa.
Plus että miten me ikinä (jälleen scifi-kirjailijoiden visioita mukaillen) päästään kansoittamaan avaruutta kun ei saada edes kunnollisia scifi-autoja maan päälle?
Ja sivupohdintana: miten ihmeessä suomalainen autoilija selviäisi madonreikä-hyperavaruushyppelystä, kun jo pelkkä talvi yllättää suomalaiset autoilijat joka vuosi? Tulevaisuuden avaruusmatkailijat: älkää hypätkö suomalaisen kyytiin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)