Kätevä käsistään

Surffailen tässä parhaillaan kivikautisten työvälineiden kuvia. Sormet syyhyää. Ei tullut otettua joulunviettoon edes virkkuukoukkua mukaan. Ostin taannoin paksun virkkuukoukun, kun en jaksa semmosta pikkupitsipiperrystä. Huomioonottaen, että en osaa virkata kuin isoäidinneliöitä, olen ollut viimeisen puolen vuoden aikana kovin kiinnostunut virkkaamisesta. Ei niin että olisin saanut aikaan muuta kuin epämääräisiä "ketjusilmukoita toisissa ketjusilmukoissa kiinni"-tyylisiä virityksiä.

Se, että haluan tehdä jonkin (vaikeankin) käsityön, ei tietenkään tarkoita sitä, että esim. hakisin valmiin ohjeen tai muuten osaisin kyseisen käsityön vaatimaa tekniikkaa. Keskittymiskykyni on noin ekaluokkalaisen ADHD-lapsen luokkaa, kun teen käsitöitä. Jos jostain syystä vielä kiukuttaa ja kun ei ole hakenut minkäänlaista ohjetta, päin persettähän se menee ja paiskon lankakeriä ympäriinsä.

Usein elän jossain ihan omassa haavemaailmassani, jossa menen autotalliin ja veistelen tosta noin vaan vaikka kokonaisen lipaston. Joo, osaan mä naulata taululle naulan seinään ja veistää puukolla makkaratikun, mutta koska on tärkeää ajatella itseään monilahjakkuutena tilanteessa kuin tilanteessa, olen ihan varma, että se lipasto onnistuisi täydellisesti.

Askartelu on kanssa yks perkele. Tein joskus äidille niistä ihmeellisistä valkoisista massapalloista pupun. Se näyttää siltä, että lihava mafioso olisi valkaistu ja sille olisi laitettu valkoiset tuntosarvet. En ymmärrä mitä tapahtui välillä idea-toteutus, minä kun ajattelin tehdä sellaisen suloisen pienen pupun, jota katsellessaan äiti voisi ajatella, että onpas se minun tyttö hyvä askartelemaan eikä joutuisi pelkäämään, että mafiosopupu tuo hevoslelun verisen pään sänkyyn.

Joskus tein joulukortteja ja jopa lähetin ne. En tee enää. Tai jos teen, niin on parempi olla lapsi, jota syyttää kököistä korteista.

Maalla vs. kaupungissa

Olen elänyt suurimman osan elämästäni maalla, mutta kaupunkielämisestäkin on vähän yli kuuden vuoden kokemus. Vertailen tässä entryssä tieteellisen tarkasti maalla ja kaupungissa elämisen eroja

Kumisaappaat

Nykyään on muodikasta kulkea kaupungillakin kumisaappaissa. Mutta vain jos kumisaappaat ovat hip ja cool, eli esim. limenvihreät, täynnä kukkasia tai muuten vain Nokian mustista kumppareista eroavat. Ja ne ovat tietysti puhtaat. Aina. Maalla taas kumisaappaat ovat aina mustat nokialaiset ja mitä enemmän mutapaakkuja tuot niiden kanssa eteiseen, sitä parempi.

Kuka olet

Kaupungissa kysytään aina "mitä sä teet". Vastaukseksi ei kelpaa "no mä tässä istun ja juon kahvia ja juttelen sun kanssa" vaan pitää kertoa tekeekö töitä vai opiskeleeko. Sitten tehdään hataria aasinsiltoja mahdollisiin yhteisiin tuttuihin. "No kun sä opiskelet siellä, niin sä varmaan tunnet ton ja ton?" "No en kyllä tunne." Keskustelu jäätyy. Maalla kysytään "kenen likkoja/poikia olet". Koska kaikki tuntee toisensa kuitenkin jotain kautta. "Ai, sä ootkin mun mutsin duunikaverin serkun poika, ai ku kiva!" Ja voit olla varma, että olette olleet samassa koulussa, eli jos ei muuta keksi, niin voi puhua koulusta, jossa jo suurinpiirtein isoisovanhemmatkin ovat käyneet.

Koirat

Kaupungissa koiran pitää olla hipihiljaa niin sisällä kuin ulkonakin. Sen sijaan maalla sekä koirat että omistajat möykkää ns. helvetisti, koska koira haukkuu sen parin hehtaarin tontin toisessa päässä kahden kilometrin päässä kulkevaa jänöä ja omistaja karjaisee "HILJAA!" sieltä toisen puolen tonttia. Jos käy hyvin, eri omistajien koirat sijaitsevat sopivin välimatkoin toisistaan, eli ne saavat aikaan haukku-HILJAA-ketjureaktion helposti aikaiseksi ja neljänkymmenen kilometrinkin päässä koira haukkuu sille samalle jänölle.

Huvittelut

Kaupungissa pääsee aina baariin helposti. Voi vaikka käydä keskellä viikkoa huitaisemassa naamaan pari kaljaa. Anteeksi, tarkoitin kymmenen. Ja sitten katselee krapulassa aamulla LIVin lifestyleohjelmia ja miettii että pitikö taas. Maalla baarireissut pitää suunnitella tarkkaan. Jos kahden viikon päästä haluaa baariin, pitää kerätä neljän hengen ryyppyjengi kasaan ja sitten hankkia vielä kuski. Ja jos kuski on mällännyt autonsa hiekoittamattomalla pikkutiellä just edellisviikonloppuna, pitää hankkia sille kuskille autokin, mutta uskaltaako sille omaa autoaan antaa, jos se mällää senkin, kysyn vaan.

Kylttyyri

Kaupungissa on kulttuuria. Tai ainakin niin ne väittää. Turussakin on pystytelty ties mitä kulttuurielämyksiä sinne tänne, kun on se kulttuuripääkaupunkivuosi. Maalla ei ole kulttuuria. Tai on siellä kirjastoja. Vielä, mutta niidenkin olemassaolo on uhattuna. Eihän maalaiset lukea halua, ne vaan polttaa pontikkaa ja lypsää lehmiä. Tai on siellä agrikulttuuria. Eiku.